måndag 12 november 2018

Äidin ja tyttären yhtistyö


Eetu kenttäkisoissa 


Olimme kilometrin päässä kotoa, jäisellä hiekkatiellä, keskellä metsää 

ja on pilkkopimeää. 12 vuotias tyttäreni istui pikku ponin selässä, joka on juuri tullut meille. 
Waikiki, risteytysponi”Kiki”ponista pitäisi tulla hänelle ”uusi” harrastusheppa.
Poni lähtisi mieluummin laukaten tiehensä, taisi muuten olle ensimmäinen kerta kun hän oli ihan yksin, vailla turvallista hevoskaveria.  Tytärtäni pelotti, tai oletan että pelotti, kun ei sanonut mitään. Mutta hän istui tiukasti satulassa, loikkivan ponin selässä. 
Itse toivoin olevani jossain muualla, mieluummin vaikka kotona imuroimassa.
Mutta selvisimme siitä ja monesta muusta. 
Lupauduin kertomaan äidin ja tyttären yhteistyöstä, yhteisetä harrastuksesta, 
ensin hevosten kanssa ja nykyään myös koirien kanssa.
Pohdin vaan, että onkohan kyseessä yhteistyö, joka meillä on ollut ja on 
vai onko niin, että toinen vain haluaa jotain ja toisen ”on vain autettava”, 
kun nyt olemme äiti ja tytär.Tietenkin autoin lastani, kun hän ratsasti ja halusi kilpailla. 
Sitä on olla äiti.
Aikuinen kantaa vastuun lapsen lemmikistä. Minä huolehdin ponin 
hyvinvoinnista, että se sai oikeaa ruokaa ja suojaa. Myös siitä, että 
tyttärellä oli oikeanlainen varustus treenaamiseen ja kilpailuihin. 
Kiltti äiti järjesti niin, että tytär voi ottaa osaa alueelliseen 
koulutukseen, johon hänet valittiin. Äiti huolehti niin tyttären kuin 
hevosenkin kuljettamisesta paikasta toiseen kilpailemaan. Äiti yritti 
rauhoitella lastaan ennen tyttären omia startteja, muistuttaa häntä, että piti hengittää. 
Kiki oli melkoinen pakkaus. Vauhdikas ja rakasti hyppäämistä. Ei tarvinnut kuin näyttää esteitä, niin hyppäsi ja kaahasi seuraavalle esteelle. Radan oikeaoppiset ratsastustiet oli hakusessa, mutta ei se paljon haitannut, pääsivät aina esteen yli. Muistan kerran kun Kiki oli menossa suoraan lämmittelyalueen aitaa kohti, noin 120cm korkea, ja olisi varmaan mennyt siitäkin yli!

Seuraava poni ”Eetu” Eternal Flake, oli luotettava, ns ”selväpäinen”,vaikka oli vasta 5 vuotias ja ori. Eetu oli hyvä hyppämään, mutta odotti kuitenkin että ratsastaja näytti hänelle sen esteen mitä hypätä. 
Tyttäreni harjoitteli maastoesteitä ja suoraan sanottuna se johti vieläkin
pidempiin kilpailureissuihin. Mutta kyllä meillä oli hauskaa, uskomattoman jännittävää ja samalla rentouttavaa viettää muutama viikonloppu kesästä esim. Niinisalossa, Keravalla jne. Kenttäratsastus-porukassa hyväksytään mukaan myös uudet ihmiset, oli sitten kyse jeesusteipin lainaamisesta 
(”Ota mun kisakaapista, tuun itse vasta myöhemmin” sanoi hyvin menestynyt kenttäratstaja, kun pyysimme apua. ) tai yhteisestä illanvietosta, koko kisan tuomari kertoi mielellään juttuja mennestä kisoista. Yöpymäänkin mahtui, kunhan oli oma patja mukana.

Menestystäkin tuli Eetun ponin kanssa. Tyttäreni voitti kerran junnujen aluemestaruuden ja alueen joukkoeessakin on tullut menestystä, SM tasolla liikuttiin.

Silloin tuntui, että aloimme tehdä yhteistyötä. Keskustelimme treeneistä, heinistä, kaurasta, mineraaleista ja ponin kehittämisestä, sekä siitä missä hänen tulisi kilpailla, lepoajoista, 
yöpymisistä jne. Kaikki tämä pitää olla valmista ennen kuin lähdimme liikkeelle. 
Kilpailupaikoille ajaessamme emme koskaan keskustelleet mistään tai minä yritin aloittaa, 
mutta sain aina vain haastavia vastauksia, joten luovutin nopeasti.
Kotimatkalla oli tunnelma vapautuneempi ja kävimme usein yhdessä läpi sen mikä oli 
mennyt väärin kilpailussa ja sen mikä oli mennyt oikein hyvin.
Tämän jälkeen tyttäreni on jo kasvanut aikuiseksi ja muuttanut pois kotoa opiskelemaan.

Ponit jäivät pieniksi ja tamma, jonka ostimme hänelle seuraavaksi kilpailuhevoskeksi ei halua hypätä. Nykyään kun hän kulkee kouluesteratsastuskilpailuissa lainatuilla hevosilla, 
ei minun tarvitse välttämättä enää olla mukana. 

Nykyään suunnittelemme yhdessä pienimuotoisesti jalostusta. Ruokinta käy niin, 
että saan listan, jonka mukaan ruokin hevoset. Kaiken muun työn jaamme, 
tyttäreni ei asu niin kaukana ja hän on kotona niin paljon kuin mahdollista.
Jottei elämä kävisi tylsäksi, meillä on kotona myös 4 setteriä. Pari vuotta sitten huomasin yhtäkkiä, että minulla on ”Keela” Clever Sett Tiramisu 1,5 vuotias punainen irlanninsetteri, ”Poppy” Groovin Heavens On Fire, vuoden ikäinen gordoninsetteri ja ”Madde” Blue Moment´s Goldrush To Bluechannel, englanninsetteri 3 kuukautta sekä vanha ”Viivi”Clever Sett Cha-Cha-Cha 10 v.
Huhh hulinaa, kyllä oli elämää ja aika vilkasta toisinaan. Koirat ovat viihdyttäneet itseään ja toisiaan murskaamalla eräänkin määärän kenkiä, kukkia, tuoleja, tapettia, silmälaseja ja puhelimia.

Kukat ovat nykyään korkealla jollain hyllyllä. Itse käytän vain halpoja rillejä ja puhelimia.
                                                        Kengät ovat hattuhyllyllä.
Viivi kuoli alkukesästä ja sen jälkeen muutti Keelan veli ”Unski” Clever sett Mud Cake, meille. Koirat ovat pitkälti minun halustani. Hoidan niitä päivittäin ja nukun yöni aina kahden koiran 

kanssa. Turkkeja  yritämme ehtiä hoitamaan yhdessä….
Koiranäyttelyreissujen kohdalla yhteityö toimii lyhykäisyydessään niin, 
että minä olen ihan loppu, ennen kun edes pääsemme liikkeelle.
Olen kuullut, että muissakin perheissä toimitaan samoin: koirat trimmataan edellisenä iltana, 
toisin sanoen ei tehdä vain viimesilausta, korvien ja tassujen siistimistä, 
yllättävien karvatupsujen poistamista. 
Eikö trimmaaminen pitäisi tehdä viikkoa ennen, vai mitä? 
Tyttäreni on valmis hyvissä ajoin, hän siis on pakannut vain sen pukunsa, 
jonka hän haluaa pukea päälleen, hän meikkaa ja varmistaa, 
että hänellä on ehjät sukkahousut mukana.
Ei vaisenkaan. Tyttäreni  on minulle armollinen 
ja on tavallisesti mukana korjailemassa koirien trimmiä. 
Ehkä hän hieman säälii minua.
Tyttäreni esittää koiramme näyttelyissä ja mielestäni erittäin taitavasti. 
Minun tehtäväni on huolehtia kaikista mukana olevista tavaroistamme.

                                Harjaan ja kampaan koiramme ennen kehään menoa.
Hänellä on suorituspaineita ja joudun taas muistuttamaan, että hengitä tyttäreni.

Olemme kaikenkaikkiaan kiertäneet kisoissa ja näyttelyissä jo 15 vuotta. 
Mielestäni se on ollut hyvä juttu ajatellen, että meillä on kuitenkin kotona monta eläintä, 
josta huolehdimme. Tunnemme toisemme hyvin, 
tiedämme toistemme ajatukset koskien elämiämme.

                  Ja yks juttu vielä, nykyään voimme keskustella myös matkalla näyttelypaikalle.


Keelan 7 kk kanssa ensimmäisessä pentunäyttelyssä, 
missä hän oli hienosti rotunsa paras
ja  sijoittui toiseksi ns isossa kehässä, kuvassa oikealla

(Käänöksen ruotsinkielisestä tekstistä suomeksi on tehnyt Maaret Kother)


söndag 11 november 2018

Samarbete mellan mor och dotter





               Eternal Flake, "Eetu"



Vi är mitt inne i skogen, ungefär 1 km hemifrån, på en sandväg som är isig och hal och det är mörkt. Min dotter, 12 år, sitter på en liten ponny, Kiki, Waikiki, en korsningsponny, som just kommit till oss. Kiki, ska bli hennes ”nya” hopphäst. Ponnyn skulle hellst sticka iväg i galopp och jag går med för att försäkra oss om att det inte skall hända någonting. Min dotter är rädd, men sitter kvar på ponnyn, som skuttar omkring. Själv önskar jag att jag skulle vara någon annanstans, skulle säkert heldre ha tagit i damsugaren och damsugit hemma. Men vi klara av det, då också!
Jag har lovat skriva om mitt och min dotters samarbete, först med hästarna och sedan också med hundarna. Undrar nu om det är ett samarbete som vi haft/har eller om den andra bara vill någonting och den andra ”måste” hjälpa till för att man nu har en dotter/ mamma som bara skall göra någonting? Det är klart att jag hjälpte till, min dotter, 12 år, ville tävla i hoppning och vad gör man inte som mamma? Mamman har ännu ansvaret för att ponnyn blir rätt utfodrad, blir skodd och har rätt utrustning för att kunna träna och tävla. Mamman är snäll och ordnar så att dottern kan delta i de regionala träningarna, som hon blivit utvald till, mamman ordnar med transport av häst och dottern, åker på tävlingar, mamman försöker lugna ner sin dotter före den egna starterna på tävlingarna påminner henne om att andas, en lugnare dotter gör också ponnyn lugnare. Mamman försöker att själv också komma ihåg att andas, då ekipaget rider sin hopp-bana. Kiki hade alltid full fart på, hoppade över allt man visade henne. En gång tänkte hon hoppa över det vita staketet som fanns runt uppvärmingsbanan.
Följande ponny Eetu, Eternal Flake, connemara, var mera pålitlig, fastän han var bara 5 år och hingst då han kom till oss. Min dotter var på en träning med terränghinder. Ponnyn hoppade terrånghindrena mycket bra och det blev ännu längre tävlingsresor efter det. Det var roligt, otroligt spännande och på samma gång avslapnande att spendera några veckoslut per sommar i tex Niinisalo, Kerava osv. Ekipaget var också rätt så bra och vann tex regionala mästarskap ett par gånger.
Här tror jag att vi började samarbeta. Vi diskuterade om träning, hö, havre, mineraler och spårämnen till ponnyn och vi diskuterade om var hon skulle tävla, restid, övernattning osv. Allt detta skulle vara klart före vi åkte. Under våra resor till tävlingsplatserna har vi aldrig diskuterat någonting, eller jag försökte i början, men fick alltid bara snäsande svar och gav fort upp. På hemvägen var stämningen alltid mera avslappnad och vi gick alltid tillsammans igenom vad som gått fel på tävlingen och vad som gått bra.
Sedan dess har min dotter blivit vuxen, flyttat hemifrån och börjat studera. Ponnyna blev för små och stoet vi köpte till henne som följande tävlingshäst, vill inte hoppa. Tävlingar som hon nu åker på, dressyrtävlingar på lånade hästar, behöver jag inte vara med på mera. Hästar har vi fortfarande hemma, för tillfället 5st. Nuförtiden planerar vi avel i liten skala, tillsammans. Utfodringen går till på det sättet att jag får en lista på vad och hur mycket jag skall mata hästarna. Arbetet delar vi på, min dotter bor inte så långt borta och är hemma så ofta som möjligt.
Så för att inte livet skulle bli för tråkigt har vi 4 st settrar hemma. För ett par år sedan förstod jag plötsligt att jag hade Keela, 1,5 år röd setter, Poppy, 1 år gordonsetter och Madde 3 mån gammal engelsk setter och Viivi 10 år röd setter , hemma hos oss. Det var livat och nog ganska rörigt ibland. Hundarna har roat sig med att smaska på otroliga mängder skor, blommor, stolar, tapeter, glasögon och telefoner. Blommorna är nuförtiden högt uppe på någon hylla, jag använder bara billiga glasögon och telefoner. Skorna förvaras på hatthyllan. Viivi dog nu i början av sommaren och efter det har Keelas bror Unski flytttat hit.
Hundarna är ganska långt mitt intresse, sköter dagligen om dem och sover mina nätter med två hundar. Vård av hundarnnas päls försöker vi hinna med tillsammans. Jag tror att våra hundar lever ett lyckligt hundliv, har mycket sällskap av varandra och spenderar mycket tid ute.
Vi brukar åka på några utställningar per är. I år har det inte blivit så många, eftersom vär Keela blev opererad för förvriden magsäck i maj. Hon mår nu bra igen, men pälsen på magen växer väldigt långsamt tillbaka. Hela Keelas plötsliga insjuknande gjorde att vi prioriterade om. Vi hade planer på att åka på många utställningar på sommaren, men de var plötsligt inte så viktigt längre. Viktigast för oss blev att Keela skulle bli helt frisk igen. Men vi kommer igen! De utställningar som vi varit på har vi ofta gjort tillsammans, min dotter och jag. Iblannd har också Keelas andra ägare, min son, varit med. Han har också en viktig roll i vården av hundarna, matar och rastar dem, då jag inte är hemma.
Samarbetet då det gäller utställningsresorna går i korthet till på det sättet att jag själv är helt slut då vi äntligen kommer iväg. Har läst om att andra fungerar på samma sätt: hundarna skall trimmas i utställningsskick på kvällen före, dvs det är inte kväll mera då man fixar till de sista, runt öronen och några hår på tassarna som plötsligt växt upp på fel ställe. Undrar om jag lär mig nångång? Trimningen kunde ju göras en vecka på förhand, inte sant? Min dotter brukar vara färdig i någorlunda god tid, dvs hon har packat sin dräkt som hon skall ha på sig, make-upen och har sett till att hon har hela strumpbyxor med sig :) Nåja, ovanstående stämmer nog inte riktigt. Min dotter förbarmar sig över mig och brukar vara med och fixa litet med hundarnas päls. Kan tänka mig att hon säkert tycker litet synd om mig :)
Min dotter brukar visa hundarna på utställningarna. Jag tycker att hon är jätteduktig på det. Min uppgift är att hålla reda på alla grejjer vi har med oss, kamma och borsta före hundarna visas och ha koll på när de skall in i utställningsringen. Det är väl min dotters press på att prestera igen. Brukar igen påminna henne om att andas…
I det stora hela så har vi ju hållit på med sk tävlingsresor i ungefär 15 år. Jag tror att det har varit en bra sak med tanke på att vi nu har många djur att ta ansvar över. Vi känner nog varandra mycket bra, vi vet vad den andra tänker om sådant som berör våra djur. Ja, en sak ännu, nuförtiden kan vi diskutera saker då vi kör till utställningarna :)



Clever Sett Tiramisu "Keela" BIR som 7 mån (till höger)

söndag 28 oktober 2018

Barnridning med HILDA tarjoaa lapsiratsastusta



Vuonohevonen Hilda Toivottaa kaikkia lapsia tervetulleeksi luokseen Kemiön Tjudan kylässä. Hildaa voi harjata ja lähteä talutusratsastukseen tai kärryajelulle metsätietä pitkin.
Ota yhteyttä jos olet kiinnostunut. Saat tuntea ison hevosen läheisyyden ja me opetamme miten toimia hevosen läheisyydessä.

Kristina puh 0469432345 1-2 lasta hintaan 35€/ 1h (sis alv 10%)

🐎🐎🐎

Fjordhästen Hilda välkomnar alla barn hem till sig Kimito/Tjuda för att sköta om henne och kanske rida en tur i skogen på henne eller åka med släde eller kärra
Om du är nybörjare, kanske inte vet någonting alls om hästar, men du är intresserad av att lära dig, ta kontakt till


Kristina tfn 0469432345. 1-2 barn till priset 35€/ 1h (inkl moms 10%)

tisdag 2 oktober 2018

Det var en gång, om att söka fjordhäst i Norge / Olipa kerran, miten Norjasta löytyi vuonohevonen



På våren 1998 hade jag bestämt mig, ja måste få en egen fjordhäst!
Fick hjälp till att söka det rätta stoet av Finlands fjordhästförenings grundare 
Gunilla Avellan och hennes man Björn Taraldset. Jag blev inbjuden 
till deras sommarhus i Innvik i Norge. Vi var och tittade på många fina fjordhästar
som var till salu. På bilden ovan en flock med ungefär 10 ston och en hingst, 
som vi här bekantar oss med. Det var en alldeles underbar resa,
 jag lärde mig mycket om fjordhästhållning i Norge, 
om hur viktig rasen är för norrmännen!
🐎
Keväällä 1998 olin päättänyt, oli pakko saada ihan oma vuonohevonen!
Apua sopivan tamman etsimisessä sain Suomen Vuonohevosyhdistyksen perustajalta
Gunilla Avellanilta ja hänen mieheltään Björn Taraldset. 
He pyysivät minua vierailulle heidän kesämökilleen, mikä sijaitsee Invikissä Norjassa.
Sain nähdä paljon hienoja, myynnissä olevia tammoja. 
Kuvassa yllä noin 10 tamman lauma ja ori, mihin tutustuttin.
Matkalla opin paljon vuonohevosten pidosta ja miten tärkeä rotu on norjalaisille.


Då jag såg Askhild, visste jag att hon är den rätta, hennes ögon och utstrålning var
just precis det som jag ville ha. Jag hade fått det goda rådet att hålla "pokerfacet" då 
jag hittat det sto jag vill köpa, att inte verka för ivrig, för då kunde priset på henne ha stigit. 
Vet inte om det lyckades så bra. Samma höst flyttade Hilda sedan till Finland, 
närmare bestämt till Dragsfjärd på Kimitoön, där vi bodde då.
🐎
Kun näin hänet, Askhild, tiesin heti että hän on se oikea. Tamman silmät 
ja koko olemus oli juuri sitä oikeaa. Minua oli jo etukäteen neuvottu 
olemaan rauhallinen, eikä saanut vaikuttaa liian innokkaalta, 
koska hinta olisi voinut nousta. En tiedä onnistuinko. Hilda tuli kuin tulikin
jo syksyllä Suomeen, Dragsfjärdiin Kemiönsaarella, missä asuimme silloin. 


Och Hilda har alltid varit den rätta! Här ser ni mina barn tillsammans med 
Hilda då hon var 4-5 år. Bilderna får tala för sig själv!
🐎
Ja Hilda on aina ollut se oikea! Kuvissa lapseni yhdessä 
Hildan kanssa hänen ollessa 4-5 vuotias. Kuvat puhuvat puolestaan.




tisdag 24 april 2018

Avkoppling från vardagen // Irti arjesta

Det handlar egentligen inte bara om hästar, det handlar om en lugn omgivning, natur och djur. 
Vi kan hjälpa till att komma bort från vardagen en stund och bli mera avslappnad.
Vi bjuder på det vi har , gården med hundar, hästar, våra katter, vår vackra natur, 
köket med vedspisen kan du värma dig och dricka någon varm dryck, 
på sommaren kan vi fixa i växthuset. 


Meidän palveluissa kyse ei ole ainoastaan hevosista, vaan rauhallisesta ympäristöstä, 
luonosta ja eläimistä. Meillä voit rentoutua ja päästä eroon arjen kiireestä.
Tarjoamme sitä mitä meillä on, kauniin luonnon ympäröivän maatilan, 
koiria, hevosia, kissoja, 
Keittiössä puuhella lämmittää sateisena päivänä tai rekiajelun jälkeen 
 Kesällä voit tulla mukaan poimimaan tomaatteja kasvihuoneesta. 





Fjordhästarnas mule är någonting av det mjukaste som finns!
Vuonohevosen turpaa pehmoisempaa ei ole!










fredag 2 februari 2018

Slädåkning // Rekiajelulle





Nu har vi äntligen fått ordentligt med snö och ni har möjlighet att komma med på en slädtur.
Med i släden ryms: 3 vuxna// 2vuxna och 2 barn// 1 vuxen med 3 barn. 
Slädåkning i vacker vintermiljö kostar 35€/30min

Boka på tfn/ Varaukset puh +358469432345

Lunta on tullut ja nyt pääsee vihdoinkin rekiajelulle!
Mukaan mahtuu 3 aikuista// 2 aikuista ja 2 lasta// 1 aikuinen ja 3 lasta.
Unelmiesi rekiajelu kauniissa talvimaisemassa  hintaan 35€/30min






måndag 23 januari 2017

Neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmennus


Tarjoamme aktiviteettejä/neuropsykiatrista valmennusta jossa meidän koirat, kissat  ja vuonohevonen Hilda avustaa. 

Tarjoamme mahdollisuuden nauttia meidän kauniista luonnosta. Voit ratsastaa tai päästä hevoskärryjen kyytiin. Luonto antaa elämyksiä, kaikki päivät ovat erilaisia. Tule meille nauttimaan luonnosta,
Meillä on sekä hevosia, kissoja että koiria joiden läsnäolo lisää kehon tuottamaa endorfiinia, Endorfiini on meidän kehon tuottama "hyvinvointi hormoni" mikä auttaa meidät voimaan paremmin, lisää rauhallisuuden tunnetta ja hyvinvointia. Eläinten kehonkielen ymmärtäminen saattaa antaa meille ihmisille "ahaa" elämyksiä ja sitä kautta opimme ymmärtämään itseämme ja muita ihmisiä paremmin.
Tarjoamme räätälöityjä palveluja meidän asiakkaille.



Neuropsykiatrinen ratkaisukeskeinen valmennus

Neuropsykiatriaa käytetään terminä psykiatrisista sairauksista joita esiintyy neurologisista puutteista ja haitoista johtuen. Tällaisista sairauksista yleisimpinä ADD ADDH, Aspergerin syndrooma ja Tourettesin syndrooma. Termin alle sijoitetaan monia erilaisia oireita. Neuropsykiatriset oireet johtuvat biologisista tekijöistä jotka usein ovat synnynnäisiä, mutta oireet voivat myös johtua tapaturmasta ja  esimerkiksi tästä johtuneeseen aivovammaan. Neurologisia oireita saattaa ilmetä myös aikuisella iällä.

Yksilöllisesti sovellettu neuropsykiatrinen valmennus keskittyy yksilöön ja tämän erityisiin ongelmiin. Tarkoituksena on johtaa ja suunnata tavoitteisiin, sekä asiakkaan arjen helpottamiseen.

Kyseessä on niin lapsen, nuoren kuin aikuisenkin, sekä koko perheen, voimavarojen hyödyntäminen sekä uusien ratkaisujen löytäminen käytännön ongelmiin. Tavoitteena on vahvistaa henkilön minäkuvaa omista vahvuuksista ja mahdollisuuksista jotta voitaisiin edistää kehitystä helpompaan arkeen. Usein kyseessä voi olla erilaisten ratkaisujen kokeileminen sellaisissa arjen tilanteissa jotka koetaan erityisinä tai muuten haastavina.

Neuropsykiatrinen valmentaja tukee henkilöä/ perhettä osittain antamalla tietoa ja ohjausta, osittain harjoittelemalla ja yhdessä suorittamalla arjen tilanteita. Valmentajan työtapa voi vaihdella riippuen asiakkaan iästä ja tarpeista sekä perheen tarpeista, mutta on aina riippuvainen tiiviistä yhteistyöstä asiakkaan ja hänen perheen kanssa. Yleisenä käytäntönä on suorittaa valmennus asiakkaan omassa elinympäristössä; kotona, koulussa tai työpaikalla, tai esimerkiksi vapaa-ajan harrastusten yhteydessä.

Neuropsykiatrisen valmennuksen tavoitteet ovat aina konkreettisia ja painottuvat toimintaan: avun saaminen toimintakyvyn säilyttämiseksi, arjen käsitteleminen ja hallitseminen sekä itsenäistyminen ja tulevaisuuden suunnitteleminen.